Punavuoren Eläinlääkärivastaanotto on perustettu vuonna 2015. Kodinomainen vastaanotto tarjoaa lemmikkipotilaille mahdollisimman mukavan ja rauhallisen eläinlääkärikäynnin. Eläinlääkärinä haluan huomioida kunkin lemmikin yksilönä ja pyrkiä rauhalliseen ja kiireettömään hoitotapahtumaan lemmikin ehdoilla. Kiinteä omaeläinlääkäri-potilas –suhde pennusta vanhuuteen on tavoite hyvän ja kokonaisvaltaisen hoidon turvaamiseksi.
Eettisyys ja kestävä kehitys ovat tärkeitä arvojamme. Vastaanotto on kalustettu kierrätyshuonekaluin ja pyrimme minimoimaan kertyvän jätteen määrän sekä kierrättämään tehokkaasti. Tilojen desinfektioon käytämme kemiallisten puhdistusaineiden lisäksi ympäristöystävällistä höyrydesinfektiota. Pyrimme omassa toiminnassamme erityisesti huomioimaan myös maailmanlaajuisesti lisääntyvän bakteerien antibioottiresistenssin.
Mittavampaa diagnostiikkalaitteistoa, hammashoitoa tai leikkaussaliolosuhteita vaativat potilaat ohjaan oman alansa spesialistille. Kattavan yhteistyökumppaniverkoston avulla näissä tilanteissa pääsy oikean erikoisosaajan vastaanotolle on vaivatonta ja nopeaa.
ELL 1711, D.V.M., CVA (IVAS)
Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin Yliopistosta vuonna 2001 ja toiminut pieneläinpraktikkoeläinlääkärinä pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 lähtien.
Perustin Vallilan Eläinlääkäriasema Oy:n vuonna 2005, joka liittyi vuodesta 2013 kotimaiseen Animagi-eläinklinikkaketjuun (nyk. Evidensia). Toimin Vallilan klinikan vastuueläinlääkärinä vuoteen 2015 asti.
Perustin Punavuoren Eläinlääkärivastaanoton vuonna 2015 – haluan tällä vastaanotolla palata siihen mistä kaikki alkoi: pienimuotoiseen hoitoympäristöön, jossa on mahdollista tarjota lemmikkipotilaille ne yksilönä huomioiva, rauhallinen ja kiireetön eläinlääkärikäynti.
Jäsenyyteni: Suomen Eläinlääkäriliitto ry, Suomen Eläinlääkäripraktikot ry, Finnish Veterinary Dermatology Study Group, Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys ry, Nordic Veterinary Acupuncture Society, Suomen Kennelliito ry, Federation of European Companion Animal Veterinary Associations,
World Small Animal Veterinary Association, International Veterinary Acupuncture Society.
Olen vapaa sidonnaisuuksista sekä lääkeyrityksiin että eläinruokayrityksiin.
Haluan työskennellä eläinten hyvinvoinnin eteen ja koen ammattini tärkeäksi, haastavaksi sekä motivoivaksi vielä lähes kahdenkymmenen ammattityövuoden jälkeenkin.
Toivotan tervetulleiksi kaikki vanhat ja uudet asiakkaat!
Säännölliset terveystarkastukset ja ajantasaiset rokotukset ovat helpoin keino pitää lemmikin terveys kunnossa.
Kipupotilaan hoidossa multimodaalinen lähestymistapa on tärkeä, eli kipua vähennetään useiden eri mekanismien kautta ja myös elimistön omia kuntoutumis- ja kivunhallintamekanismeja on tärkeä tukea. Kovassa kivussa lääkitys on luonnollisesti olennainen osa hoitoa.
Akupunktiolla voidaan hoitaa sekä kipua että lihasjännitystä. Akupunktio vapauttaa endorfiineja, jotka ovat hyvin voimakkaita elimistön omia kipulääkkeitä. Akupunktiota voidaan käyttää yksinään tai lääkehoidon ohella tehostamassa kivunhoitoa.